Yksinäisyys ei ole aina pahasta!

Katkelmia keskusteluista Suomi24:ltä.

Päivitetty 08.06.2024

Minulla olisi mahdollisuus pyytää esim.työkavereita lenkille, kahville, tms.. Mutta en yksinkertaisesti jaksa olla seurallinen! Ennen luulin, että yksinäisyys suorastaan tuhoaa minut ja täytyisi löytää ihmisiä ympärille, mutta minusta tuntuu, että olen paljon onnellisempi oman tieni kulkijana ja hieman erakkona. Työkaverit jääköön töihin ja hyvänpäivän tutut satunnaisille kohtaamisille.Tottapuhuen, "ystävät" tuntuu enemmän velvollisuudelta kuin mukavalta asialta.. En vain osaa olla ihmisten kanssa, joten miksi täytyisi? Koska se on "normaalia"? Sanoo kuka? Olen kuormittanut itseäni liikaa tuolla asialla, enkä enää jaksa. Ei yksinäisyys välttämättä ole paha asia, tai sitten en vain ole kohdannut oikeanlaisia ihmisiä. Mene ja tiedä, mutta nyt on hyvä näin.

- Olen työssä käyvä espoolainen erakko. Asustelen kerrostalossa luonnonkauniilla paikalla ja yöni nukun kerrossängyssä, jonka toinen (ylempi) sänky on tyhjä. Tai ei sentään ihan tyhjä, onhan siellä somisteena yksi pehmolelutiikeri, joka on myös oman lajinsa erakko. Erakkoelämää voi harrastaa myös suurkaupungissa aivan hyvin. En kaipaa lainkaan muiden ihmisten seuraa raskaan ja meluisan palvelualan työpäiväni jälkeen. Metsän lintujen laulu ja kesätuulen humina puiden latvuksissa on paljon parempaa seuraa.

- Täällä myös yksi joka ei vain jaksa olla muiden seurassa. Joskus harvoin kun kaverit soittaa, en jaksa vastata, koska minua rupeaa ahdistamaan ja haluan olla yksin. Kannattaa joskus kuitenkin pakottaa itsensä ihmisten ilmoille vaikka ei jaksaisikaan. Sen jälkeen on taas kahta mukavampaa olla omissa oloissaan. Omalla kohdalla häiritsee ikuinen ristiriita, ahdistaa olla yksin, mutta en myöskään jaksa olla muiden seurassa.

- Itse olen 24 vuotias nuori mies ja sama juttu minunkin kohdallani. En vain yksinkertaisesti viihdy kenenkään kanssa eikä ole edes suhteita keneenkään naiseen. Tämä ei silti tarkoita sitä ettenkö olisi kenenkään kanssa, mutta yksinäni on vain niin nautinnollista. En edes viihdy yhtään kaupungissa vaan välillä menen johonkin metsän tietämille kävelemään, jossa on kauniin rauhallista. Ei yhtään autojen ja teollisuusalueiden metelöintejä mitä olen aina inhonnut. Minkäs voi kun ei ole rahaa omakotitaloon joka olisi kaukana kaupungista... 

- Sosiaalisuuskin noudattaa Gaussin käyrää - jotkut on hypersosiaalisia ja haluaa olla aina ihmisten ympäröiminä, toiset hyvinkin erakkoja. Se on ihan luonnollista vaihtelua, onhan meitä pitkiä ja lyhyitäkin, sekä tosi pitkiä ja tosi lyhyitä. Niin kauan kuin kohtelet muita ihmisiä hyvin silloin kun olet syystä tai toisesta tekemisissä heidän kanssaan, on kaikki hyvin. Erakkoushan ei oikeuta olemaan törkeä tms, mutta en oletakaan että olet :) Eikä yksinäisyys tee onnettomaksi, yksinäisyys on onnetonta vain jos se ei ole oma valinta. Musta on hienoa että ihmiset tunnistaa piirteet itsessään ja tietää keitä on ja mitä haluaa ja tarttee, eikä vain tee niin kuin kaikki muutkin ihan ajattelematta. Onnea elämääsi, onnellisesti yksinäinen! :)

- Aloituskirjoituksen tekijä huomasi, että kyllä suomesta löytyy ihmisiä, jotka kokevat samalla tavalla oman yksin olonsa. Ja voin sanoa todellakin, että onnellinen sellainen ihminen joka viihtyy itsensä seurassa. Raakkuna on myös onnellinen yksin olossaan, vaikka niin mielelläni kävisin joskus tapaamassa jotain hyvää ystävää, jonka kanssa vois vaan istuskella ja jutella luontevasti jostain. Ja on minulla kaihonnut myös naisseuraa jota kaipaisin välillä kovastikkin, ja aion vielä tosissani mennä avioliittoon. Ja uskon, että jokainen yksinäinen ihminen on varmaankin ajatellut samalla tavalla, mutta silloin aviopuolison pitäisi olla kyllä sointua niin hyvin yhteen kuin vain on todella tarkoitettukkin. Sanoisin vielä yksin olosta, että olen aina ajatellut että ihmisen tulisi yksinäisyydessään kasvaa ja kehittyä syvällisemmäksi ja kypsäksi luonteeksi, joka ei kammoa yksinoloaan, ja on valmis sen jakamaan aikaansa toisenkin kanssa, kunhan vain sellainen tulee vastaan. Ja ihmisiähän on valtavasti maailmassa, mutta silti jokaisella on ainoastaan yksi sielunpuoliso, ja täytyy huomioda että kohtalo johdattaa sielunpuolisot toistensa luokse, vaikka olisin jonkun toisen kanssa solminut jo avioliiton. Ja haluan tuoda myös erittäin tärkeän asian esiin yksin olosta, sillä maailma vie sielun mennessään niin helposti, ja vaikka kavereita on ympärillä jossain vaiheessa, niin on erittäin todennäköistä että jokainen löytää itsensä yksinäisenä jälleen jossain vaiheessa. Ja jos ei ole ollut periaatteellisuutta ja kykyä kieltäytyä mielestään väärästä seuranpidosta ja hauskuuden merkeissä tapahtuneesta moraalittomuudesta, niin silloin ihminen saattaa kokea, että ihmisten ihana ystävyys on vienyt sielun alkuperäisen viattomuuden ja puhtauden mennessään, ja saattanut vääntää luonteenkin ihan kieroon.