Profeetta Kristillisessä kirkossa
Profeetta on ennustaja, julistaja, puhuja, henkilö, joka tietää tai väittää tietävänsä asioita ennalta tai puhuu tai sanoo puhuvunsa jonkun yliluonnollisen entiteetin, esimerkiksi jumalan, puolesta. Profeetta on myös seurakunnan virka, profetoiminen taas yksi armolahjoista. (1. Kor. 12) Profeettoihin suhtaudutaan kriittisesti väärien profeettojen vuoksi, mutta profetoimiseen suhtaudutaan myönteisesti. Erona tavalliseen ennustajaan profeetalla on tavallisesti myös moraalinen sanoma. Jos kuulijat eivät toteuta profeetan määrittelemää tapainparannusta, entiteetti, jonka sanansaattajana profeetta toimii, tulee tuhoamaan heidät, tai jotakin muuta ikävää tapahtuu. Profeettoja pidetään joskus houkkina, houkkuus (uskonnollinen hulluus) oli mahdollista niin kauan, kun yhteiskunnassa ei ollut järjestelmällistä psyykkisesti sairaiden hoitoa. Houkkuus muistuttaa suuresti mielisairaan käyttäytymistä ja on siksi nykyaikana todella harvinaista.Tunnetuimpana houkkana on esiintynyt Noa, joka rakensi kuivalle maalle suurta kuljetualusta. Kristillisessä ja juutalaisessa perinteessä tunnetuimpiin profeettoihin kuuluvat Mooses, Jeremia, Jesaja, Samuel, Joona, ja jossain mielessä myös itse Jeesus. Näiden profeettojen aika oli yhteiskunnallisesti ja poliittisesti levotonta. Profeettojen toiminnalle oli tyypillistä kutsumustietoisuus. Profeetaksi ei kukaan ryhtynyt omasta aloitteestaan, vaan profeetat kokivat saaneensa kutsun Jumalalta. Monelle kutsutulle tehtävän vastaanottaminen oli vaikeaa ja moni yritti ensin vastustella. Vanhan testamentin profeetoille profetoiminen on Jumalan armonlahja, se tarkoittaa sitä että he pystyvät tulkitsemaan mitä Jumala heille tahtoo sanoa ja heidän tehtävänsä on viedä tätä sanaa muullekin kansalle. Profeetat kokivat olevansa Jumalan puheen välineitä ja aloittivat puheensa usein lauseella "Näin sanoo herra". Profeetat eivät yleensä itse kirjoittaneet puheitaan muistiin vaan sen tekivät usein heidän oppilaansa. Huomioitavaa: Profeettoihihin ei uskottu edes VT:n aikana tai heitä ei kuunneltu vaan he joutuivat järjestelmällisen vainon kohteeksi.
mitä se lause tarkoittaa ihan suomenkielellä niin että maallikkokin ymmärtää " sydämmen kyllyydestä suu puhuu " kiitos
VastaaPoista